Bio

Dian on vuonna 2001 perustettu Suomussalmelta oululaistunut rock-bändi, jonka musiikki on sekoitus raskaampaa cross-over-rockia ja letkeän funkkeja grooveja. Musiikillisten vaikutteiden kirjo on laaja ja se kuuluu myös bändin tiukassa soinnissa. Nykyisellä kokoonpanollaan Dian on tahkonnut vuodesta 2007.
Dian julkaisee ensimmäisen täyspitkän levynsä Burn Together alkuvuodesta 2012. Levy äänitettiin omin voimin treenikämpällä Oulussa ja miksauksesta huolehti kitaristi Jussi. Kaikki levyn biisit ovat uusia ja ennenjulkaisemattomia, mutta musiikillisesti levy niputtaa yhteen Dianin visiota kuluneen 10 vuoden ajalta. Mukana on takuuvarmasti jo ensimmäisellä demolla esiteltyjä luotaantyöntäviä introja, altsurockia puisevimmillaan sekä jo 80-luvulla loppuun kaluttua turhanpäivästä kikkailua.
Dian on julkaissut 10-vuotisen uransa aikana myös useita demo- ja promoäänitteitä. Ensimmäiset neljä demoa nauhoitettiin itse, mutta viides "Here & Now" -promosingle (2008) äänitettiin ensimmäistä kertaa ulkopuolisen tuottajan, Jonas Olssonin valvovan silmän alla Kokkolassa. Sitä seuranneella, huomattavasti härömmin poukkoilevalla "V.I.P" -demolla palattiin jälleen omatoimiseeen treenikämppästudiointiin. Heti perään keväällä 2009 painuttiin jälleen "oikeampaan" studioon, tällä kertaa tuottaja Hiili Hiilesmaan kanssa työstämään kahden biisin "In The Name Of Love" -promoa. Promon nimibiisistä kuvattiin myös Dianin ensimmäinen musiikkivideo, hieman kliseisesti bändin omalla treenikämpällä, ja hieman vähemmän kliseisesti 20:llä kännykällä. Video voitti Voicen Garage Countdown -kilpailun viikkokisan ja pääsi sen myötä ensiesitykseen myös TV:n puolelle. Samainen soittovideo yllätti noukkimalla ykköspystin myös YleX:n Kellarivideoraati -kisassa keväällä 2010, jonka johdosta bändi vietti kaksi studiopäivää Yleisradion M1 -studiolla Helsingissä.
Dianin demot ovat pyörineet arvosteluissa useissa nettimedioissa ja musiikkilehdissä. Toisella demolla (2004) tuli voitto silloisesta YleX:n X-Ryhmän demokilpailusta ja neljäs demo-ep "Hypofunktion" valittiin Inferno-lehden 10/06 kuukauden demoksi. Saman demon avausraita "Interim Report" pääsi mukaan oululaista rock-osaamista promotoivalle "Black Gold 2" -kokoelmalle ja erottuipa senkin arvosteluissa mukavasti edukseen. "Here & Now" -promosinkun myötä kuukauden bändin tittelillä muisti puolestaan Noise.fi. Kolmen biisin "VIP" -demo raivasi tien BigBoom –bändiskaban livefinaaliin Jyväskylän Lutakkoon.
Tällä hetkellä Dian promoaa uutta levyään sekä säätää keikkoja alkavalle vuodelle. Kakkoslevyn biisejäkin on jo alkanut muovautumaan.
Linjasto

Historiikki
