dianband.net | myspace.com/dianband


« Blogi | 9 kirjoitusta kategoriassa here-now



Here & Now -arvosteluja

Here & Now -arvosteluja Here & Now -sinkusta on tippunut muutamia arvosteluja. Siinäpä koostettuna luettavaksi:

Sinkku masteroitu ja keikkaa pukkaa

Sinkku masteroitu ja keikkaa pukkaa Sinkku on nyt masteroitu ja kansia ja painattamista vaille valmis. Tehdään koko paketti ensin valmiiksi ja laitetaan sitten vasta biisit tyrkylle. Kyllä se tästä.

Keikkaakin pukkaa pienimuotoisesti. Viime viikonloppuna vierailtiin Raahen Rytmiravintola Kellarissa Operaatio:Livessä. Porukkaa ei ihan kauheasti ollut, mutta kiva oli silti vetää. Raahelaiset eivät näemmä pistäisi pahakseen vaikka bändi aloittaisi vasta puolen yön aikaan. Eri meininki meillä Oulussa. Hyvä posse oli mukana, kiitokset vaan kavereille. Ja Poukelle kuskaamisesta.

Pari muutakin keikkaa on keikkakalenteriin ilmestynyt. Maaliskuussa kävästään mutka Joensuussa ja heitetään tämän vuoden ensimmäinen Oulun keikka Nelifemmassa. Niitä ja sinkkua odotellessa.

Miksaukset valmiit

Miksaukset on valmiit ja soundi on hauska. Kuulostamme ihan itseltämme. Seuraavaksi masterointi, jonka pitäisi valmistua ensi viikon aikana. Myös kansien suunnittelu on käynnissä. Odotamma mielenkiinnosta kihelmöiden lopputulemaa.

Miksausta vaille

Nauhoitusruljanssi saatiin päätökseen viime yönä kello yhden aikoihin ja samoilta istumilta ajeltiin vielä Jannen kanssa takaisin Ouluun. Nyt fiilistellään sitten raakamiksauswaveja ja odotellaan varsinaisia miksattuja versioita, joiden pitäisi valmistua lähiviikkoina. Seuraavaksi pitänee ideoida vähän kansia ja katsastaa painatusfirmojen tuoreimmat tarjoukset.

Kaikenkaikkiaan reissu oli loistava ja Jonaksen kanssa työskentely hedelmällistä ja opettavaista. Useissa lukemissani studiopäiväkirjoissa on manattu studiosessioiden tuskallisuutta, mutta meillä oli kyllä äärimmäisen lystiä. Hauskaa niin kun vanhat Spede-leffat.

Tarkkaamossa

Tarkkaamossa Laulunauhoituksissa kuultua:

"Lisää Katri Helenaa tai jotain.."
"Jätkä kuulostaa vähän Michael Jacksonilta.."
"Ompahan melekosen emua meininkiä.."
"Puhu niinku Pertti Salovaara.."
"Voi ETTÄ pojat.."

Päivä 4: laulua

Morski. Janne vetelee parhaillaan lauluja ja allekirjoittanut röhnöttää soffalla. Tekemisen meininki on ammattimainen ja jälki äärimmäisen hifiä. Henkilökohtainen tekemisenpuute meinaa iskeä kun läppäri ei jostakin syystä tykkää enää wlaneista, mutta onnaahan tämä pakon edessä näin mobiilistikin. Katsotaan mikä on päivän saldo ja funtsitaan sen jälkeen huomista.

3. Studiopäivä: kielisoittimet

Sunnuntain rumpupäivän jälkeen siirryttiin Studio57:lta Victory Audiolle. Maanantain aikana nauhoitettiin bassot ja lisäksi Jonas editoi rumpuotot kuosiin. Jälki on mieluisaa. Tänään pakerrettiin päivä kitaroiden parissa ja kutakuinkin valmista tuli. Suht kivuttomasti meni ja sounditkin miellyttivät. Huomenna sitten lauluja.

Rummut paketissa

Rummut paketissa Päivä oli pitkä mutta antoisa. Rummut on narulla ja ainakin lähtösoundit on PIRUN tykit. Huomenna kielisoittimia. Kommentointiformi on vielä vissiin paskana, korjataan kun keretään. Kuviakin tulee kuhan keretään.

Viimeinen voitelu

Viimeinen voitelu Vielä viimeiset treenit ja sitten kamat pakettiin ja autoon. Illankähmässä ajellaan kohti Kokkolaa ja huomenna aamusta Studio57:lle rumpunauhoituksiin. Alkuviikosta jatketaan sitten kielisoittimien ja laulunloilotusten parissa.Palataan asiaan tuonnempana.