dianband.net | myspace.com/dianband


« Blogi | 10 kirjoitusta kategoriassa kuulumiset



Kesä tulee ja funkki nytkää!

Morjensta! Taas on päässyt luvattomasti aikaa vierähtämään viime päivityksistä. Siihen on kuitenkin selkeät syynsä. Olemme nimittäin pitäneet itsemme kiireisenä treenikämppästudiollamme ja demottaneet läjäpäin biisejä tulevaa täyspitkää varten. Niin, kai se on nyt about virallista, että me tehdään levy. Tällä hetkellä kasassa taitaa olla kymmenkunta rallia, joista suurin osa täysin uusia. Muutamaa uutta tsibaletta vielä hierotaan pelikuntoon, jonka jälkeen istutaan alas ja mietitään sopiva kombinaatio levylle. Sitten vielä pikakierros esituotantoa ja ei muuta kun nauhoitushommiin. Ollaan alustavasti suunniteltu, että alotettais narutukset joskus kesän aikana.

YleX:n videokisakin alkaa olla käsittääkseni kohta loppusuoralla. Saa nähdä miten käy. Aika kovia vastuksia näyttäis olevan.

Sivutkin pitäis päivittää. Ja MySpace. Eiköhän tässä alkukesästä jotain pikku jäynää keksitä.

ITNOL-video Voicessa

Moe!

Saatiin tuossa männäviikolla ITNOL-promon biisit ja video pihalle ja latauksia onkin tullut aika kivasti. Video keräsi tuossa vajaan viikon aikana reilut pari tuhatta latausta ja Voicekin kerkesi sen jo huomioimaan nettiuutisissaan. Vänkää.

Tällä hetkellä treenataan kädet ruvella ylihuomista Vulcanaliaa varten. On nimittäin hyvät bileet tulossa. Sitten rauhoitutaan ihan hetkeksi treenikämpälle säveltämään ja demottelemaan hieman biisejä. Uusia ja vanhoja. Niin ja ITNOL-promoaminen tietty jatkuu täydellä höyryllä. Levyä postiin jne.

Kesämoro

Kesämoro Hojo hojo. Kesä tulee ja koivu tuoksuu.

Hiilipromon biisit tuli masteroinnista ja hyvältähän ne kuulosti. Nyt ootellaan vielä kannet ja sittenpä puljautetaan tsibaleet nettiin. Ollaan reenattu tässä puoliakustista settiä juhannuksen jälkeen tulevalle 45:n keikalle. Oikein muikeasti toimii. Samalla valmistaudutaan toki henkisesti seuraavan päivän Kemin reissuun.

Aivan lähitulevaisuuteen ollaan suunniteltu myös videoprojektia. Siitä lisää sitten joskus.

Ai niin ja kesän kunniaksi päivitin vihdoin biisien mp3:set Musiikki-osioon. Ei muuta ku lataamaan.

Seinäjoki

Seinäjoki Ajeltiin eilen auringonpaisteessa pohojammaan läpi Seinäjoen Varttibaariin keikkahommiin. Kombinaatio oli sama kun aiemmin viikolla Oulun Nelifemmassa, eli me ja Seinäjoen savusukeltajasakki Smokesuit. Baari oli täynnä ja meininki erittäin jees. Kevyesti yksi parhaista paikoista missä on vedetty. Mennään mielellään toistekkin. Hauska reissu ja hyvät kelitki vielä, suatana.

Eka VIP-arvostelu ja kuulumiset

Terse. Pitkä aika kerkesi kulua blogin päivittämisestä, mutta asioitapa tapahtuu silti. Ensimmäisen sanan VIP-demosta kerkesi tapansa mukaan sanoa Desibeli.net. Täytyy ihan kiittää rivakkatahtisesta arvostelusyklistä. Paria muuta arvostelua vielä odotellaan.

Niin, nauhoitushommiahan sitä olisi jälleen luvassa. Noin kuukauden päästä tungetaan tuottaja Hiili Hiilesmaan kanssa Oulunseudun Ammattikorkeakoulun studiolle työstämään kahden biisin promoa. Biisivalintojen miettiminen on täydessä käynnissä ja treenatakin pitäisi. Studiovierailu on osa Rockpoliksen oululaisille bändeille tarkoittamaa tukipakettia. Kiitokset mahdollisuudesta, koetetaan olla hyviä.

Keikkasettiäkin pitää alkaa treenaamaan hetimiten, edellisestä onkin jo tovi vierähtänyt.

Kesäkuulumisia

Kesäkuulumisia Kesäkuulumisia Kesäkuulumisia

Suomussalmen järvimaisemassa vietetystä juhannuksesta on selvitty kunnialla ja nauhoituksiakin on päästy jatkamaan. Bassoja on saatu talteen yli puolet, eli kutakuinkin yksi biisi ja 16 tahtia on vielä soittamatta. Loput olisi tarkoitus saada tehtyä ennen kuin bassotaiteilijamme Stuge lähtee Intiaan etsimään itseään. Myös treenata pitäisi, koska Kuusisaaren kinkerit lähenee viikko viikolta.

Otettiin muuten uusia elvistelykuvia pitkästä aikaa. Päivitetään ne galleriaan pikapuoliin. Odotellessa voidaan äimistellä vastikään lisättyjä Kokkolan reissun fiiliksiä ja esihistoriallisia nauhoituskuvia vuodelta kelanauha ja nuorisotalon tanssit.

Kuvissa juhannusruokaa hamuava vuokkilaisrumpali, kuvaaja-Ollin vehkeitä ihmettelevä emovokalisti sekä piakkoin Intiasta itsensä löytävä bassovastaava.

Kesä tulee

Kesä tulee Uusia biisejä pukkaa, niin kuin kuvasta näkyy. Työniminä tällä hetkellä ainakin 'VIP', 'Onsen' ja 'Manaatti'. Iloisenvinkeää funkittelua ja välissä vähän leudompaa fiilistelyä, paitsi kaikenkaikkiaan aikaisempaa puoleensavetävämmällä sykkeellä. En malta odottaa että saadaan näitä nauhalle.

Sitä odotellessa voidaan lueskella vaikka uuden sinkun arvosteluja. Ensimmäinen tuli Stalkermusicista.

Arska paistaa ja kesä tulee. Ensi viikolla olisi keikkakin. Mitäs teille?

Statuspäivitystä

Ajattelin kirjoittaa vähän viimeaikojen kuulumisia. Sinkun kannet on valmiit ja levy lähtee painoon ihan lähipäivinä. Sitten alkaa lähettelyrumba. Biisit ovat keränneet aika mukavasti latauksia sekä omilla sivuilla että MySpacessa. Myös Facebook -ennakkokuuntelu onnistui kivasti. Kommenttejakin tuli, mikä on aina jees.

Keikkailuakin on hiljalleen tälle vuodelle aloitettu. Eilen rymisteltiin 45-Specialin yläkerrassa ja ensi viikolla on vuorossa vähän toisenlaista settiä.

Uusia biisejäkin tulee melkoisella rytinällä. Suunnitelmissa on tehdä kevään aikana ominpäin vielä kolmen biisin härski funk-demo. Hikisiä grooveja ja melkoista lyriikan riemuvoittoa tiedossa. Mutta nyt roudaamaan eiliset hässäkät loppuu. Täältä tähän. Munat hellalle ja pääsiäisen viettoon.

Sinkku masteroitu ja keikkaa pukkaa

Sinkku masteroitu ja keikkaa pukkaa Sinkku on nyt masteroitu ja kansia ja painattamista vaille valmis. Tehdään koko paketti ensin valmiiksi ja laitetaan sitten vasta biisit tyrkylle. Kyllä se tästä.

Keikkaakin pukkaa pienimuotoisesti. Viime viikonloppuna vierailtiin Raahen Rytmiravintola Kellarissa Operaatio:Livessä. Porukkaa ei ihan kauheasti ollut, mutta kiva oli silti vetää. Raahelaiset eivät näemmä pistäisi pahakseen vaikka bändi aloittaisi vasta puolen yön aikaan. Eri meininki meillä Oulussa. Hyvä posse oli mukana, kiitokset vaan kavereille. Ja Poukelle kuskaamisesta.

Pari muutakin keikkaa on keikkakalenteriin ilmestynyt. Maaliskuussa kävästään mutka Joensuussa ja heitetään tämän vuoden ensimmäinen Oulun keikka Nelifemmassa. Niitä ja sinkkua odotellessa.

Blogi pystyyn

Sivujen uudistamisen myötä avattiin Dianille oma blogi. Tänne avaudutaan kuulumisista näin epävirallisemmin, jotta pysyisi tuo uutisosio vähän puhtaampana. Kirjotuksia saa kommentoida vapaasti jos jotakin tulee mieleen.

Niin kuulumisia, tällä hetkellä allekirjoittanut viimeistelee tuota kesädemoa miksaamalla joitakin juttuja uusiksi. Kunhan tämä nyt valmistuu, niin aloitamme katselemaan sopivia yhteistyötahoja promon äänittämiseen. Vakaa aikomus on saada promopaketti näyttävään kuosiin viimeistään alkutalven aikana.

Samalla tehdään valmiiksi muutamaa täysin uutta biisiä ja treenataan keikkakuntoa syksyn keikoille. Keikkakuvioistakin tullaan kertomaan tässä myöhemmin vielä lisää kunhan asioita varmistuu.

Ilmassa tuoksahtaa kaksitahtibensa näin käynnistyksen jäljiltä, mutta kyllä se mopo tästä taas keulii.