Hyvää joulua jne
Niin se vaan vuosi taas vierähti. Saatiin uusi pikkujulkaisu ulos, tehtiin eka video ja pyörittiin vähän radiossa ja TV:ssä. Loppuvuodesta ollaankin hinkattu uusia biisejä sekä keikkakuntoon, että demolle. Demoilu jatkuu myös ensi vuoden puolella ja tarkoitus on kasata jämpti kokonaisuus ensimmäistä täyspitkää ajatellen. Katsotaan mitä saadaan aikaan. Ja mihin aikaan.
Keikkojakin tuli tehtyä hieman edellisvuotta enemmän ja toivottavasti ensi vuonna laitetaan taas lukemat uusiksi. Vuoden ekat keikat heitäänkin jo tammikuussa, peräkkäisinä päivinä 28.1 Tampereella ja 29.1. Jyväskylässä. Sinne siis, Väli-Suomessa majailevat!
Niin, Dianin musaa löytyy tätä nykyä myös nettiradio Jangosta. Meidän Facebook -ryhmässäkin käy aika hyvä "kansainvälinen" kuhina. Tulehan sinne jos et jo ole.
Mutta joo, näillä puheilla, morjens ja nähdään ensi vuonna!
Merry fucking Christmas! You Rock!